toimisto@raamattukoti.fi

Jerusalemin Raamattukodin ystävät ry

toimisto@raamattukoti.fi

Ystäväkirje 14.4.2015

15 huhti 2015

Rakkaat ystävät! 

Raamattukodin 20-vuotisjuhlat

Meillä on jälleen mielenkiintoista kerrottavaa elämästä Raamattukodilla, sillä vietimme juuri Raamattukodin 20-vuotisjuhlia Heprealaisella Yliopistolla ja Hirsikodilla Kalliokappelissa. Pääseminen yliopiston tiloihin ja juhlan vietto siellä oli jo sinänsä suuri asia, paikalle saapuneet juhlavieraat, jotka olivat ylitsevuotavan kiitollisia Raamattukodin työstä, vapaaehtoiset, jotka valmistivat juhlasalin hienoon juhlakuntoon sekä palvelivat monissa käytännön tehtävissä – kaikki tämä täyttää mielemme suurella kiitollisuudella.

img_1272.jpg
Kiitos, Mirja ja Halvor! Kiittämässä Katy Barnwell, Raamattukodin entinen oppilas tri Samy Tioye (takana vas.), raamatunkäännöskonsultti Bob Carter, Raamattukodin akateeminen assistentti Brian Kvasnica

 

img_1276.jpg
Juhla yliopistolla lippuineen

 

 

Eräs juhlahetki, joka kiteytti mielestäni juhla-ajan sanoman, oli laulu ”Suuri on uskollisuutesi”, jonka lauloimme juhla-ajan päätteeksi Hirsikodin Kalliokappelissa.

img_1309.jpg
Kalliokappeli juhla-asussa

 

 

Laulun aikana viereeni tuli Katy Barnwell, joka on toiminut 50 vuotta raamatunkäännöstyössä ja vastannut erityisesti työstä Afrikassa. Hän halasi minua lämpimästi antaen sillä tavoin ymmärtää, että pieni Raamattukoti on saanut olla siunauksena maailmanlaajuisesti. Olemme osa suurempaa kokonaisuutta maailmanlaajuisessa raamatunkäännöstyössä. Tämän asian ymmärsimme aivan erityisellä tavalla juhlien aikana.

img_1357.jpg
Mirja ja Katy Barnwell
img_1317.jpg
Juhlakakku!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Katy Barnwell puhui seminaarissamme Heprealaisella Yliopistolla Raamattukodin merkityksestä Afrikkaa ajatellen. Hän nosti esiin kolme asiaa, joiden merkityksen ymmärtäminen raamatunkäännöspiireissä alkoi nousta vahvasti esille juuri samoihin aikoihin Raamattukodin perustamisen kanssa. 

1) Kansallisten kääntäjien merkitys, 
2) Vanhan testamentin kääntämisen merkitys ja 
3) alkutekstin eli heprean merkitys. 

Tämän lisäksi hän toi esille Raamattukodin ainutlaatuisuuden nimenomaan siinä mielessä, että Raamattukoti teki ja tekee pioneerityötä toteuttaessaan tätä koulutusohjelmaa juuri siinä maassa, jossa Raamattu on kirjoitettu. Me emme Raamattukotia perustaessamme voineet nähdä sitä maailmanlaajaa kokonaisuutta, mihin tilanteeseen Raamattukoti perustettiin, mutta Herran uskollisuus ja johdatus näkyy juuri siinä, että Hän näki ja näkee tilanteet niiden kokonaisuudesta käsin. Raamattukoti perustettiin siis juuri oikeaan aikaan sekä raamatunkäännöspiireissä tapahtuvia muutoksia että raamatunkäännöstyötä laajemminkin ajatellen.

Pidimme seminaarin puitteissa myös palaverin käännöstyössä olevien kollegojen kanssa Raamattukodin saavutuksista ja tulevaisuudesta. Kaikki ilmaisivat arvostuksensa tähänastisesta työstä, mutta rohkaisivat samalla laajentamaan työtä, sillä maailmassa on hätä ja tarvitaan kipeästi Jumalan Sanan elämää muuttavaa lääkettä omalla äidinkielellä. Työmme siis jatkuu ja etenee uudella innolla ja Herran johtamalla ajoituksella – Hänen armonsa varassa!

 

img_1358.jpg
”Suuri on uskollisuutesi”, säestäjänä ystävämme Mary Gemmel, Raamattukodin talousasioiden hoitaja USA:ssa. Takana Mirjan ja Halvorin poika Daniel ja pojanpoika Joonatan.

 

 

 

img_1364.jpg
Ystävämme Marianne Beerle-Moor, Moskovan Raamatunkäännösinstituutin entinen johtaja ja lahjaksi antamansa käkikello

/kuvat: Lauri Puputti/

 

Kiitos Herralle Hänen uskollisuudestaan! Ja kiitos teille, rakkaat ystävät! Tervetuloa joukkoon mukaan, uudet Ystäväkirjeen saajat!

Raamattukodin 20-vuotisjuhlakiertue

Olemme Halvorin kanssa tulossa Suomeen nyt huhtikuun lopulla liittyen Raamattukodin juhlavuoteen. Kiertueen teemana on Jumalan Sanan voima ja vaikutus kansoissa. Helsingin ja Nokian kokouksissa ovat myös miniämme Ajelet ja lapsenlapsemme Ahinoam, Eden ja Bat-Ami.  Ulla ja Kaarlo Järvilehto ovat mukana 27.4.- 3.5.  Olisi ilo nähdä teitä näissä tilaisuuksissa! Ohessa kiertueen ohjelma.

Siunattua kevättä! 
 
Herran armon varassa! 
  
Mirja ja Halvor

————————————-

Jumalan Sanan voima ja vaikutus kansoissa

La 25.4.     Helsinki Temppeliaukion kirkko, Lutherinkatu 3
klo 15-16 kahvit srk-salissa, klo 16.00 ”20-vuotisjuhla” kirkossa
Su 26.4.     Nokia klo 16.00    Helluntaiseurakunta, Välimäenkatu 8 
Ma 27.4.     Virrat klo 18.00    Pääkkösellä, Heinämäentie 640, 34980 Killinkoski
Ti 28.4.      Jyväskylä klo 19.00    Sepänkeskus, Kyllikinkatu 1
Ke 29.4.     Viitasaari klo 19.00    Helluntaiseurakunta, Keskitie 26
To 30.4.      Oulu klo 18.00    Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78
La 2.5.       Kajaani klo 15.00    Helluntaiseurakunta, Savonkatu 17
Su 3.5.       Lapinlahti klo 11.00     Helluntaiseurakunta, Kumminkuja 3
n. klo 12.30 tarjoilua, jonka jälkeen Mirja esittelee Raamattukodin 
20-vuotista taivalta.

mainoshelsinki 25.4.jpg

/esitteen ryhmäkuva: Maarit Kattilakoski/

Kiitos lahjastasi Raamattukodin työhön

Raamattukoti toimii yksityisten lahjoitusten ja vapaaehtoistyön varassa. Ne mahdollistavat Raamattukodin toiminnan ja ovat Jumalan suurta siunausta ja armoa.

Tilinumero:
FI26 5790 1220 0850 55
SWIFT: OKOYFIHH

Viitenumerot:
1009 Raamatunkääntäjien koulutus Israelissa
1096 Uusien äidinkielisten Raamattujen käännöstyö ja painattaminen
1025 Missä tarve on suurin
1151 Hepreaa kansoille – raamatunkääntäjien opetus

Poliisihallitus on myöntänyt 3.3.2022 rahankeräysluvan nro RA/2022/326, voimassa 3.3.2022 lähtien.

Lahjoita Raamattukodille

Kerättyjen varojen käyttötarkoitus:

  • Israelissa toimivan Jerusalemin Raamattukodin toiminnan ja sen opiskelijoiden Raamatun heprean ja maan opintojen ja käännöstyön tukemiseen
  • raamatunkäännöstyön konsulttien ja raamatunkääntäjien heprean kielen ja Raamatun maan opintojen tukemiseen Israelissa ja eri maissa tai internetin välityksellä pidettävillä kursseilla
  • äidinkielisten Raamattujen painattamiseen eri puolilla maailmaa
  • raamatunkäännöstyötä auttavan materiaalin valmistamiseen
  • Raamattukodin ja sen toiminnan sekä raamatunkäännöstyön tunnetuksi tekemiseen Suomessa