
Corneille Kadio puhujakiertueella 22.-30.8.
Burkinafasolainen Corneille Kadio suoritti Raamattukodin viiden kuukauden opintokurssin keväällä 2003. Hän oli liittynyt muutamaa vuotta aiemmin äidinkielensä etelä-nunin Raamatun käännöstiimin Uuden testamentin kääntämisen loppuvaiheessa. Vanhan testamentin kääntäminen alkoi lokakuussa 1999 ja Uusi testamentti valmistui vuonna 2000.
Opiskelu Raamattukodilla Israelissa auttoi Corneillea ymmärtämään Raamatun tekstiä heprean kielen kautta syvemmin sen historiallisessa ja maantieteellisessä kontekstissa. Hän kertoo, että opinnot antoivat hänelle hyvän eksegeettisen pohjan, mistä hän sai valmiuksia käännöskonsultin työhön. Vuoden 2023 lopussa Corneille ja tiimi saivat etelä-nuninkielisen Vanhan testamentin käännöksen valmiiksi ja hän tarkisti Uuden testamentin. Koko Raamattu vihittiin käyttöön toukokuussa 2025.

Raamattukodin pitkillä kursseilla on ollut 13 opiskelijaa Burkina Fasosta. Tämän viikon radio-ohjelmassa kerrotaan hyviä uutisia heidän käännöstyönsä tuloksista. Ohjelmassa on myös keväällä nauhoitetusta Corneillen haastattelusta katkelma, joka ei mahtunut aikaisempiin ohjelmiin.
Corneille toimii tällä hetkellä käännöskonsulttina Burkina Fason Wycliffe-raamatunkäännösjärjestössä nimeltään ANTBA. Sen lisäksi hän on Global Partnership -kumppanuusjärjestön kenttäkoordinaattori Afrikan ranskankielisissä maissa. Suomessa hän kertoo mm. äidinkielisen Raamatun merkityksestä kansoille, Raamattukodin opintojen tärkeästä avusta hänen työssään sekä raamatunkäännöstyöstä Burkina Fasossa. Tilaisuuksissa on siis ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla afrikkalaista raamatunkääntäjää, joka on opiskellut Raamattukodilla.
Mirja Ronning Raamattukodilta kirjoitti: ”Rakkaat ystävät! Teille on tulossa erikoinen mahdollisuus tavata ja kokea äidinkielinen Raamattukodilla koulutettu kääntäjä, nyt myös konsultti ja pastori, joka tulee kertomaan teille miten suuren muutoksen kansa käy läpi, kun se saa kuulla ja kokea hyvän sanoman omalla kielellään. Käyttäkää tilaisuutta hyväksenne!”
Siunaavin terveisin,
Maarit Kattilakoski
Tilaisuuksien erillismainokset avautuvat klikkaamalla kunkin tilaisuuden tietoja.
La 22.8. klo 16.00 Turku, Raamattu puhuu -seurakunta, Hämeenkatu 28, 2.krs
Su 23.8. klo 11.00 Uusikaupunki, Helluntaiseurakunta, Ylinenkatu 13
Su 23.8. klo 18.00 Lempäälä, Helluntaiseurakunta, Rypyntie 8
Ma 24.8. klo 18.00 Tampere, Vapaakirkko, Puutarhakatu 17
Ti 25.8. klo 18.00 Jyväskylä, Helluntaiseurakunta, Okkerinkatu 2
Ke 26.8. klo 18.00 Toivakka, Helluntaiseurakunta, Palosentie 8
To 27.8. klo 13.00 Vääksy, Helluntaitemppeli, Huoltorinne 1
To 27.8. klo 18.00 Lahti, Mukkulan kirkko, Kilpiäistentie 1
Pe 28.8. klo 18.00 Helsinki, Vuosaaren kirkko, Satamasaarent. 7, Kuninkaan ilta
La 29.8. klo 10.00 Nummela, Sykkivä Sydän, Adventtisrk, Kopunkuja 10 A
Su 30.8. klo 16.00 Vantaa, VICF kansainvälinen seurakunta, Minttukirkko, Minttutie 20, (englanninkielinen tilaisuus)
Syksyn muita tilaisuuksia
Kaija Turunen ja Maarit Kattilakoski
Ke 16.9. klo 18.00 Parkano, Vapaaseurakunta, Satakunnankatu 32
To 17.9. klo 18.00 Teuva, Helluntaiseurakunta, Juusentie 1
Pe 18.9. klo 18.00 Jurva, Helluntaiseurakunta, Hahdonkuja 4
Su 20.9. klo 11.00 Kauhajoki, Helluntaiseurakunta, Otontie 1
Su 20.9. klo 18.00 Karvia, Seurakuntatalo, Kirkkoväärtintie 1
Raili Greidan ja Maarit Kattilakoski
To 15.10. klo 18.00 Mäntsälä, Seurakuntakeskus, Urheilutie 1
La 24.10. klo 12.00 Tuohikotti, Helluntaiseurakunta, Alakylänraitti 5
Su 25.10. klo 14.00 Lappeenranta, Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Maakunnallinen Israel-juhla
Ke 28.10. klo 18.00 Inkeroinen, Helluntaiseurakunta, Asematie 12
Olet lämpimästi tervetullut tilaisuuksiin.