
Uutiskirje 3/2025
- Kevään kurssikuulumiset – Or Nakirekanti
- Raamattukodin kiertue Pohjois-Pohjanmaalla ja kevään muut tilaisuudet
- Marja Kartano vieraana radio-ohjelmassamme
Kevään kurssi hyvään alkuun
Puolitoista viikkoa kevään ohjelmasta on sujunut hyvin. Kaikki seitsemän opiskelijaa ovat saapuneet Israeliin samoin kuin Suomesta tulleet ihanat vapaaehtoiset.

Viisi opiskelijaa saapui ajoissa ja kaksi muuta muutama päivä myöhemmin viisumiviivästysten takia. Vaikka he eivät olleet alussa paikalla, he osallistuivat tunneille Zoomin kautta, kiitos 360-asteen kameramme, joka mahdollistaa hybridiopetuksen.
Kaksi opiskelijoista saapui perheenjäsentensä kanssa. Toinen tuli Etelä-Koreasta vaimonsa kanssa, ja toinen vaimon ja kolmen lapsen kanssa, ja he majoittuvat Jad Hashmonassa vuokra-asunnossa. Tänä vuonna mukana on vain yksi naisopiskelija, joka on Yhdysvaltain kansalainen, alun perin Puerto Ricosta, mutta asuu Paraguayssa ja palvelee Letra Paraguayssa entisen opiskelijamme José Oviedon kanssa.
Aluksi ohjelmassa opiskellaan hepreaa sunnuntaista torstaihin viisi tuntia päivässä ja perjantaisin tekstikritiikkiä Itai Kaganin johdolla. Hän on Heprealaisesta yliopistosta. Opiskelijat ovat todella kiireisiä opinnoissaan.


Ensimmäinen yhteinen sapattiateria oli hieno kohokohta. Halvor ja Mirja Ronning johtivat ateriaa omalla erityisellä tavallaan, ja opiskelijat olivat iloisia saadessaan tutustua heihin paremmin. John Mark, yksi opiskelijoistamme, ja hänen 12-vuotias tyttärensä johtivat meitä ylistykseen hepreaksi ja englanniksi. Sen jälkeen jokainen opiskelija kertoi itsestään ja työstään.
Olemme hyvin kiitollisia suomalaisille vapaaehtoisille, jotka luovat Raamattukotiin lämpimän ilmapiirin. Tässä on vain yksi esimerkki tästä: Yksi heprean opettajistamme, Tali, asuu Pohjois-Israelissa. Koska sieltä on pitkä matka tulla päivittäin, järjestimme niin, että hän voi majoittua vuokra-asunnossa opiskelijoiden kanssa. Tali kertoi, kuinka suuri siunaus se on hänelle samoin kuin suomalaisten vapaaehtoisten lämmin vastaanotto ja palvelualttius.
Rukousaihe: Vaikka kaikilla opiskelijoilla on opiskelijaviisumi, jotkut suurlähetystöt antoivat viisumit vain kolmeksi kuukaudeksi neljän sijaan. Rukoilettehan, että viisumien jatkaminen sujuisi helposti ilman ongelmia.
Olemme erittäin kiitollisia kaikesta tuestanne ja rukouksistanne!
Or Nakirekanti
Operatiivinen johtaja, kurssikoordinaattori
*****
Tervetuloa Raamattukodin tilaisuuksiin!
Tulevana viikonloppuna Raamattukodin työ on esillä Ylivieskassa, Kalajoella ja Oulussa. Ks. mainos alla.

Kaija Turunen ja Maarit Kattilakoski
ti 1.4. klo 18.00 Pieksämäki, helluntaiseurakunta, Savontie 61
ke 2.4. klo 18.00 Varkaus, helluntaiseurakunta, Osmajoentie 8
to 3.4. klo 13.00 Suonenjoki, helluntaiseurakunta, Rautalammintie 24
to 3.4. klo 18.00 Leppävirta, helluntaiseurakunta, Tuikkalantie 10
Maarit Kattilakoski
su 6.4. klo 13.00 Karvia, Seurakuntatalo, Kirkkoväärtintie 1
Raili Greidan ja Maarit Kattilakoski
su 27.4. klo 17.00 Tampere, Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4
ma 28.4. klo 18.00 Vesilahti, Narvan Kyläkirkko, Ketolankatu 4
ti 29.4. klo 18.00 Juupajoki, Pikkukirkko, Kirkkotie 15
*****
Raamattukodin ystävät -radio-ohjelma Radio Patmoksessa
Tämän viikon ohjelmassamme on vieraana Marja Kartano, udmurtin raamatunkäännöstyön käännöstarkistaja Raamatunkäännösinstituutista. Toimittajana Maarit Kattilakoski.
Ole kuulolla Radio Patmoksen taajuksilla tai nettisivun kautta.
Kuuntele jo lähetetyt ohjelmat tästä linkistä.

