
Uutiskirje 11/2024
- Mirja Ronningin tervehdys
- Pirkko Luoma vieraana radio-ohjelmassa
- José ja Paula Oviedo Suomessa 8.-10.10.
- Syksyn muut kiertueet
Hyvät ystävät!
On ilo kertoa teille taas kuulumisia Raamattukodilta ja 5.10. päättyneeltä ranskankieliseltä kurssilta. Sen osanottajat olivat kansallisia kääntäjiä Länsi-Afrikasta.
Kurssia johti Samy Tioye. Aiheena oli 3. Mooseksen kirja, jossa keskeistä on ilmestysmaja ja erilaiset uhrit. Kirjan käsitteet ovat keskeisiä ja niiden mukaan toimittiin ensimmäisen ja toisen temppelin aikoina aina Jeesuksen aikoihin asti.
Kolmiviikkoinen kurssi toteutettiin sodan varjossa. Illansuussa 1.10. saimme tiedon, että Iran aikoo lähettää suuren määrän ohjuksia kohti Israelia. Ilmoitus lähetettiin kansalaisille puhelimeen. Kohta alkoi kuulua jatkuvia hälytyksiä myös Jerusalemin ympäristössä. Vapaaehtoiset ja opiskelijat ahtautuivat alakerran turvahuoneeseen, joka oli vapaaehtoisten makuuhuone. Afrikkalaiset veljet päättivät pistää lauluksi ja rukoukseksi. Siitäpä riemu nousi ja laulu kuului ulos asti. Tilanne oli niin erikoinen yhdistelmä ylistyslaulua ja ohjuksien vaaraa, että toinen vapaaehtoisista kuvasi sitä sanoin ”siunattua hulluutta”. Hyökkäys kesti alle tunnin. Jälkikäteen saimme tietää, että noin 180 ballistista ohjusta oli lähetetty kohti Israelia, ihmeen kautta tuhot jäivät vähäisiksi.

Maan tilanteesta huolimatta kurssilla edettiin tehokkaasti. Joka päivä luettiin kappale tekstiä, siihen liittyvää kielioppia ja sanastoa, tutkittiin tekstin merkitystä käytännössä ja keskusteltiin käännösehdotuksista. Lisäksi tutustuttiin Raamatun maan historiaan, arkeologiaan ja luontoon.
Ohjelmassa oli myös retkiä Ronit Maozin johdolla. Ensimmäisellä viikolla ryhmä kävi kolmen päivän retkellä Eilatissa asti. Matkalla nähtiin autiomaata, vierailtiin Masadalla, Ein Gedissä, Kumranissa ja Timnassa ilmestysmajan pienoismallilla. Pohjois-Israelin retkeä ei voitu turvallisuustilanteen takia tehdä, mutta Ronit vei ryhmän muihin kohteisiin lähempänä Raamattukotia. Merkittävintä opiskelijoille oli kuitenkin nähdä ja kokea Jerusalem ja sen monet Raamatussa mainitut paikat, kuten Öljyvuori, Daavidin kaupunki, Länsimuuri, Temppelivuori, Siiloan lammikko ja Puutarhahauta.


Kauniissa päätösjuhlassa kalliokappelissa 4.10. opiskelijoille jaettiin todistukset. Oppilaat olivat pukeutuneet heimojensa pukuihin ja kasvoilta loisti kiitollisuus; paljon oli opittu, paljon oli toisille jaettavaa.
Raamattukoti sai jälleen kokea Herran suurta armoa. Kiittäkäämme ja ylistäkäämme Herraa yhdessä opiskelijoiden kanssa! Kiitos, että kannoitte tätä kurssia esirukouksin. Muistetaan osanottajia jatkossakin heidän vaativassa työssään Afrikassa.
Herran armon varassa,
Mirja Ronning
Rukousaiheita:
– Opiskelijoille uudet lennot peruuntuneiden tilalle.
– Vapaaehtoisten matkustaminen Suomeen.
– Ronit Maozin lento Israelista Suomeen.
*****

Raamattukodin ystävät -ohjelma Radio Patmoksessa
Perjantaina 11.10. ja lauantaina 12.10. Raamattukodin ystävät -radio-ohjelmassa on vieraana raamatunkääntäjä Pirkko Luoma, joka kertoo uriminkielisen Uuden testamentin käännöstyöstä Papua-Uudessa-Guineassa. Ole kuulolla.
Radio Patmoksen taajuudet löytyvät täältä.
Kuuntele lähetetyt ohjelmat arkistosta.
*****
José ja Paula Oviedo Suomessa 8.-10.10.
Raamattukodin pitkällä kurssilla keväällä 2018 opiskellut José Oviedo on puhujavieraanamme vaimonsa Paulan kanssa tällä viikolla. José valmistui Raamattukodin kurssin jälkeen raamatunkäännöskonsultiksi ja johtaa nyt yhdessä Paulan kanssa LETRA-käännösjärjestöä Paraguayssa. Tervetuloa tilaisuuksiin kuulemaan kuinka Jumalan sana saavuttaa kansanryhmiä Paraguayssa.


Maarit Kattilakoski
to 14.11. klo 12.00 Muurame, Nuorisoseurantalo, Mikkolantie 6
la 16.11. klo 18.00 Lievestuore, Helluntaiseurakunta, Hohontie 1
Kaija Turunen ja Maarit Kattilakoski
su 17.11. klo 11.00 Saarijärvi, Helluntaiseurakunta, Matinkuja 1
su 17.11. alk. 16 & 18 Suolahti, Kotikirkko, Niemelänkatu 5